Päätin lähteä Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaaksi, koska monialainen osaamiseni ja laaja-alainen ajattelutapani voivat hyödyttää Keuruuta. Minulla on kokemusta eri aloilta, mikä auttaa hahmottamaan kokonaisuuksia ja etsimään ratkaisuja yli perinteisten rajojen.
Olen toiminut pitkään vapaaehtoistyössä eri yhdistyksissä sekä yhden kauden varavaltuutettuna ja osan aikaa valtuutettuna, osallistuen monien lautakuntien työhön. Tämä on antanut arvokasta näkemystä keuruun kunnan päätöksenteon haasteista ja mahdollisuuksista.
Keuruu tarvitsee päättäjiä, jotka uskaltavat ajatella toisin, ehdottaa uusia toimintatapoja ja tehdä päätöksiä kuntalaisten parhaaksi. Meidän on kehitettävä kuntaa resurssiviisaasti, karsittava päällekkäisyyksiä ja etsittävä tehokkaampia tapoja toimia – unohtamatta ihmisläheisyyttä.
Päätöksentekoon tarvitaan tietoa kunnan sisäisestä toiminnasta, lainsäädännöstä ja asetuksista, mutta myös kykyä soveltaa ja nähdä tulevaisuuden mahdollisuudet.
Olen valmis tekemään työtä Keuruun hyväksi – yhdessä, fiksusti ja rohkeasti.
Vastaa