Jani Teppo

Olen Jani – opettaja, yrittäjä ja yhdistysaktiivi. Uskon, että parhaat päätökset syntyvät tiedolla johtamisesta, asioiden huolellisesta selvittämisestä ja avoimesta keskustelusta. Tiimityö on tärkeä osa sekä työelämää että yhteiskunnallista vaikuttamista – yhdessä löydämme parempia ratkaisuja.

Keuruu – Nivala

Olen kotoisin Nivalasta, missä vartuin maalaistalossa. Sieltä olen saanut käytännönläheisen asenteen ja maalaisjärjen, jotka ovat muovanneet tapaani hahmottaa asioita ja etsiä ratkaisuja. Vaikka olen asunut Keuruulla jo 17 vuotta, ulkopuolisen näkökulma ei ole hävinnyt – näen vahvuuksia, mutta myös kehittämiskohteita, joihin on tärkeää tarttua. Keuruun pitovoima ei ole itsestäänselvyys, vaan sen eteen on tehtävä töitä. Olen mukana rakentamassa yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa esimerkiksi Keuruun ladun toiminnassa ja erilaisten aktiviteettien järjestämisessä.

Elinikäinen oppija

Digitaalisuus kehittyy vauhdilla, ja sen vaikutukset näkyvät niin kuntien palveluissa kuin yritysmaailmassa. Työskentelen IT-alalla, jossa jatkuva oppiminen on luonnollinen osa arkea, mutta kokemusta minulla on myös muilta aloilta. Yrittäjänä olen saanut palvella asiakkaita monilta eri toimialoilta, mikä on vahvistanut ymmärrystäni eri sektoreiden tarpeista ja haasteista.

Tervetuloa osaksi arkeani

Perhe on minulle tärkeä, ja arjessa yhdistyvät työ, perhe-elämä ja aktiivinen osallistuminen yhteiskuntaan.

Blogi: