Jani Teppo
Ammatillinen opettaja
Opetan tekemisen kautta IT-alaa
– Huomioin yksilöiDEN tarpeet.
Jani opettajana
Toimin tieto‑ ja viestintätekniikan opettajana Sasky Mäntän seudun koulutuskeskuksessa. Hän siirtyi kokoaikaiseksi opettajaksi marraskuussa 2023 ja tuo opetukseensa vahvan IT‑yrittäjätaustan.
Näen oppimisen kokonaisuutena, jossa motivaation, teorian ja käytännön yhdistyminen on avainasemassa. Hyvän oppimisen keskeisiä elementtejä ovat aito konteksti, jatkuva soveltaminen sekä selkeä rakenne ja rytmitys. Pyrin jäsentämään kurssiaineiston loogisiin osiin, vaihtelemaan opetusmenetelmiä ja kehittämään palautekäytäntöjä opiskelijalähtöisesti.
Opetusmenetelmissäni hyödynnän sekä perinteisiä välineitä, että digitaalisia työkaluja ja uusia teknologioita.
Työelämään siirtymistä tuen luomalla selkeitä työelämää mukailevia tehtäviä ja linkittämällä kurssisisällöt käytännön toimintaan. Pyrin kutsumaan eri organisaatioista vierailijoita kertomaan uratarinoitaan ja päivittäisistä työtehtävistään, mikä rikastaa opiskelijoiden käsitystä alan monimuotoisuudesta.
Opettajana kehitän opetustani koko ajan, pyydän aktiivisesti palautetta, hion arviointitapojani ja osaan ottaa itseeni kohdistuvan kritiikin rakentavasti – kuten yrittäjänä olen tottunut tekemään – jotta oppiminen olisi selkeämpää ja pysyvää.
Opettajafilosofiani
Tavoitteeni on, että jokainen valmistuu luokastani taitavana tekijänä, joka uskaltaa ottaa selvää, jakaa oivalluksiaan ja kantaa vastuunsa.

Learning by doing
Opetan tieto- ja viestintätekniikkaa periaatteella learning by doing. Kun opiskelijat pystyttävät virtuaalisia tai fyysisiä palvelimia, ratkaisevat verkko-ongelmia tai rakentavat ICT-ratkaisuja oikeista työelämän toimeksiannoista, teoria muuttuu välittömästi taidoksi. Motivaatio, käytännön kokeilu ja soveltaminen kulkevat aina rinnan – vasta tulokset, ei pelkät kalvot, osoittavat oppimisen syvyyden.

Psykologinen turvallisuus
Turvallinen ilmapiiri on kaiken oppimisen perusta. Rakennan luokkaan psykologisen turvan varmistamalla, että jokaisella on lupa kysyä, yrittää ja erehtyä ilman leimautumista. Puutun kiusaamiseen herkästi, huolehdin saavutettavista materiaaleista ja annan opiskelijoille aktiivisen roolin palautteen ja ryhmädynamiikan kehittämisessä. Kun opiskelija kokee kuuluvansa joukkoon, hänen rohkeutensa kokeilla uutta kasvaa – ja samalla kasvaa myös hänen hyvinvointinsa.

Kestävä kehitys IT-alalla
IT‑alalla kestävä kehitys ei ole irrallinen lisä, vaan sisäänrakennettu työskentelytapa. Harjoituksissa tarkastelen yhdessä opiskelijoiden kanssa laitteiden elinkaarta ja virrankulutusta sekä etsimme tapoja pidentää käyttöikää ja vähentää energiankulutusta. Resurssitehokkuus, energiansäästö ja vastuullinen materiaalien kierrätys esitellään paitsi velvollisuutena myös kilpailuetuna: asiakaslähtöinen ja ekologinen palvelu kulkevat käsi kädessä. Usein nämä näkökulmat limittyvät luontevasti jo olemassa oleviin tehtäviin, jolloin huomaamme, että kestävyys syntyy samoissa hetkissä, joissa hyvä asiakaspalvelu – ei erillisissä projekteissa.

Ajattelu ja ideat syntyvät toiminnan yhteydessä – John Dewey

Ammatillinen kokemus ja koulutus
Ammatillisen opettajakoulutuksen aloitin toukokuussa 2024 ja valmistun kesäkuussa 2025. Opintojen harjoittelujaksot olen suorittanut osana omaa opetustyötäni, mikä on mahdollistanut teorian ja käytännön välittömän yhdistämisen.
IT‐taustani kattaa laitteistojen ja ohjelmistojen käyttöönoton, erilaisten projektien vetämisen sekä tietojärjestelmien suunnittelun käytettävyyden ja liiketoiminnan tarpeiden pohjalta. Ammatillisen opettajakoulutuksen aloitin toukokuussa 2024 ja valmistun kesäkuussa 2025. Harjoittelujaksot olen suorittanut osana omaa opetustyötäni, mikä on mahdollistanut teorian ja käytännön saumattoman yhdistämisen.
Muutamia nostoja opinnoistani
Opetusmenetelmät‑kurssi
Kurssi avasi ymmärrykseni opetusmenetelmistä ja helpotti työskentelyäni. Se tarjosi konkreettisia työkaluja: opin suunnittelemaan oppitunteja, joissa teoria ja käytännön harjoitukset tukevat toisiaan, selkeyttävät oppimistavoitteita ja ylläpitävät motivaatiota koko tunnin ajan. Tämä oli yksi ensimmäisistä kursseistani, ja lähiopetuksessa esitetyt esimerkit osoittivat käytännössä, miten asiat etenevät. Innostuin valtavasti!
Arviointi‑kurssi
Kurssilla perehdyttiin ammatillisen arvioinnin rakenteisiin ja lainsäädäntöön, erityisesti ePerusteiden, opetussuunnitelman ja ammatillista koulutusta koskevan lainsäädännön (Laki 531/2017) yhdistämiseen opiskelijoiden yksilöllisiin tarpeisiin. Kurssi korosti jatkuvan palautteen merkitystä sekä erilaisten arviointimenetelmien, kuten toiminnallisen arvioinnin, kehittämistä selkeiksi ja oikeudenmukaisiksi. Kurssi oli yksi haastavimmista, mutta asiat selkiytyivät opintojen edetessä.
Kasvatustieteet
Tämän kurssin orientaatiopäivät aiheuttivat aluksi hämmennystä – mihin olen oikein lähtenyt mukaan? Hienot sanat vilisivät, mutta ne eivät kertoneet mitään. Ensimmäisen kirjan luin hitaasti: tarkistin jatkuvasti termien merkityksiä ja palasin tekstiin uudelleen ja uudelleen. Toisen kirjan kohdalla sujuikin jo paremmin. Siitä opin John Deweyn ja Erik H. Eriksonin teoriat, joihin tartuin nopeasti. Syynä oli varmasti omassa taustassani – maalaistalon poikana kasvaminen ja sittemmin kaupungistuminen. Eriksonin kehitysteorian eri kohdat osuivat moniin omiin kokemuksiini. Seuraava kirja sujahti nopeasti; olen oikeasti melko nopea lukija. Siitä oli erityisen mielenkiintoista lukea, kuinka nopeasti Suomen koulujärjestelmä on saatu pystyyn ja kuinka se on kehittynyt lyhyessä ajassa.
Vertaisopetustuokiot
Tutorini tapa tuoda esimerkkejä opiskelijakollegoiden opetustuokiot osaksi lähitapaamista toi perspektiiviä eri alojen ja persoonien tapaan toimia. Opetustuokiot kestivät 30 minuuttia ja sen jälkeen oli palautekeskustelu. Yksi meistä toimi vertaisarvioijana.
Oma opetustuokioni esitteli generatiivisen tekoälyn perusperiaatteet ja käytännön työkalut:
- keskustelimme ChatGPT:n Advanced Voicella. Yleisö oli mukana keskustelussa. Sattumalta Advance Voice oli juuri päivittynyt kännykkääni.
- automaattisten diaesitysten luomisen SlidesGPT:llä
- sekä dokumenttien tiivistelmät, oikoluvun ja parannusehdotukset AI‑työkaluilla.
- Lisäksi esittelin interaktiivisen web‑pohjaisen visapelin QR‑koodilla
- ja videotehosteiden generoinnin Pika.art‑palvelulla.
Koko sessio tallennettiin osaksi TAMK:n opettajankoulutuksen videomateriaalia, ja AI‑vuorovaikutuksen luontevuus sekä huumori saivat runsaasti positiivista palautetta.
Palaute opetustuokiostani
Yleisvaikutelma
Opettajaopiskelija antoi erittäin asiantuntevan ja rentoutta huokuvaa vaikutelmaa. Esiintyminen oli hyväntuulista ja innostunutta, mikä edisti vuorovaikutusta ja yleisön aktivointia. Substanssiosaaminen tekoälyn aihealueesta oli selkeästi hallussa, ja opetuksen rakenne oli johdonmukaista ja hyvin jäsenneltyä.
Vahvuudet
- Käytännön esimerkit: Tekoälyn toimintamallien ja työkalujen demonstrointi elävästi paikan päällä konkretisoi opittavaa asiaa.
- Interaktiivisuus: Osallistujat saivat vapaasti haastatella tekoälyä ja kokeilla sen tuottamia tiivistelmiä sekä puhetekstin tallennusta, mikä lisäsi oppimismotivaatiota.
- Ajankohtaisuus: Aiheen relevanssi ja ajankohtaisuus herättivät yleisesti kiinnostusta ja saivat positiivista palautetta.
Kehittämisalueet
- Aikatila: Opetustuokio herätti niin paljon keskustelua ja innostusta, että sen pituutta voisi jatkossa kasvattaa, jotta osallistujat ehtivät syventyä aiheeseen vielä syvemmin.
Työelämäyhteistyö
Yrittäjyyden ja harrastuksieni kautta syntynyt verkostoni on hyödyksi opiskelijoille, minulle ja yhteisöille. Olemme tehneet töitä yrityksille, yhdistyksille, julkisorganisaatioille ja kuluttajille. Maantieteellisesti Lapista Helsinkiin.
Työelämäyhteistyö on muutakin, kuin työelämässä oppimista. Se on yksi tärkeimmistä paikoista oppia asioita.
Verkostomme hakee lisää kontakteja, joiden kanssa tehdä yhteistyötä.


Työelämässä oppimassa
Kun työelämässä opitaan, se on paljon muutakin kuin koulutus‑ tai oppisopimuksia sekä näyttöjä. Se on hoksaamista eli henkilökohtaistamista, oppimista, mallintamista, soveltamista ja osaamisen osoittamista.
Opiskelija seuraa ammattilaisten toimintatapoja, soveltaa teoreettista tietoa käytäntöön ja osoittaa osaamisensa dokumentoimalla tehtäviä sekä raportoimalla havainnoistaan . Jatkuva reflektointi ja palaute työpaikkaohjaajalta varmistavat, että oppiminen etenee turvallisesti ja tavoitteellisesti.

Vuoropuhelua
Opetussuunnitelma syntyy työelämän ja koulun jatkuvassa dialogissa: keräämme yritysten ja yhteiskunnan ajankohtaiset osaamisvaatimukset (esim. digiosaaminen, tiimityö, kestävyysajattelu) ja peilaamme ne pedagogisiin rakenteisiin samalla, kun tunnistamme tulevia ilmiöitä (tekoäly, elinikäinen oppiminen, monialaisuus). Opettaja toimii tässä prosessissa fasilitoijana ja sillanrakentajana – puhuen, kysellen ja edustaen eri osapuolten tarpeita – jotta koulutus vastaa sekä tämän hetken että tulevien vuosikymmenien työntekijöiden vaatimuksia ja yhteiskuntavastuuta.

Työkalut ja ympäristöt
Perusteet rakennetaan koulussa – opimme laitteiden ja ohjelmistojen käyttöä systemaattisesti, mutta motivaation ja syvemmän osaamisen kannalta tarvitaan todellisia työtehtäviä. Siksi työelämäyhteistyö on elintärkeää: se antaa mahdollisuuden käyttää samoja työkaluja kuin ammattilaiset, kokeilla erilaisia toimintatapoja ja nähdä, että sama lopputulos voidaan saavuttaa eri reittejä pitkin. Tämä sytyttää halun oppia uutta ja muokkaa koulutuksesta aidosti työelämälähtöisen kasvualustan osaajille.
Projektit
Tervetuloa tutustumaan monipuolisiin ja opiskelijalähtöisiin projekteihin, joissa yhdistyvät luova tekeminen, ergonomian parantaminen ja yhteishengen vahvistaminen.
Ensimmäisessä projektissa opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat minuutin mittaiset esittelyvideot omista koulutusaloistaan seminaarissa maaliskuussa 2025.
Toisessa projektissa muutimme perinteisen luokkahuonetilan joustavaksi oppimisympäristöksi: pöytiä järjesteltiin ryhmätyöskentelyä tukeviksi, verhot ja äänieristys lisättiin viihtyvyyden parantamiseksi, ja ergonomiaa tukivat satulatuolit, jumppapallot sekä Nintendo Switch + Ring Fit Adventure taukojen piristykseksi.
Kolmas projekti, “Läppärin tarkkuusheitto,” tarjosi rentoa ja turvallista tiimiytymistä sekä yhteisöllisiä pelituokioita, joissa opiskelijat kisailivat suljetuin kannettavin tarkkuudessa.
Näiden erilaisten, mutta toisiaan täydentävien projektien kautta tavoitteenamme on kehittää opiskelijoiden ammatillisia taitoja, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä – ja samalla rakentaa pohjaa jatkuvalle oppimiselle ja luovalle yhteistyölle.

Työelämäkohtaamo
Video: Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto | IT-tukihenkilö
Työelämäkohtaamo-projekti sai alkunsa työelämäopettaja Anu Huhtalan ideasta: miten yhdistää oppilaitos ja työelämä yhteen seminaarin kautta. Vuoden 2025 maaliskuussa järjestetyssä seminaarissa halusimme näkyväksi ja konkreettiseksi osoittaa oppilaitoksemme monipuolisuuden – ja niin syntyi videoprojekti, jossa opiskelijat tuottivat minuutin mittaiset esittelyvideot omista koulutusaloistaan.
Video: Sähkö- ja automaatioala | Sähköasentaja
Projektin rakenne ja tavoitteet
Projektin alussa määrittelimme yhdessä selkeät päämäärät:
1. Tuottaa lyhyt, ytimekäs video, joka esittelee alan keskeiset työtehtävät ja oppimisympäristöt.
2. Harjoitella koko videoprosessin vaiheet kuvaussuunnittelusta editointiin.
3. Kehittää ryhmätyötaitoja ja oman äänen ja jäljen löytämistä audiovisuaalisessa ilmaisussa.
Video: Ravintola- ja catering-ala | Tarjoilija
Työtavat ja roolijako
Aluksi kokeilimme kuvaamista ja suunnittelua luokkatilassa: käsikirjoitusta, kameran käyttöä ja äänen tallennusta. Kun tekniikka alkoi olla hallussa, siirryimme oikeisiin kuvauspaikkoihin. Opettajana toimin enemmän sparraajana ja inspiraation lähteenä – annoin opiskelijoille vapaat kädet oman näkemyksen toteuttamiseen, mutta varmistin samalla brändiohjeiden ja käytännön järjestelyjen noudattamisen.
Haasteet ja opit
Tiukka aikataulu ja vaihteleva kokemus videotuotannosta veivät mukanaan monia uusia oppimiskokemuksia: kuvausryhmän organisointi, valojen ja äänen hallinta sekä editointiohjelmistojen opettelu. Joukossamme oli muutama jo ennestään editoinut videoita, mutta kuvauskokemus oli useimmille uusi – juuri tämä ristiriita loi tilaa oivalluksille ja yhdessä oppimiselle.
Video: Liiketoiminnan perustutkinto | Merkonomi
Lopputulos ja jatkokehitys
Projektin jälkeen meillä on nyt selkeä malli lyhytvideoiden tekemiseen oppilaitoksen markkinoinnin ja työelämäyhteistyön vahvistamiseksi. Yhdessä luotu runko toimii ponnahduslautana monenlaisten vlogien, ohje-/esittelyvideoiden ja some-kampanjoiden tekemiseen, myös tulevassa ammatissa.

Luokkaympäristön kehittäminen
Tervetuloa tutustumaan Tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoiden luokkatilan kehittämiseen! Tässä projektissa olemme yhdessä opettaja-opiskelijoiden sekä luokan opiskelijoiden kanssa muokanneet perinteisestä luokkahuonetilasta monipuolisen, ergonomisen ja oppijalähtöisen ympäristön, jossa jokainen voi löytää omat työskentelytapansa ja -välineensä. Hanke korostaa tilan joustavuutta ja hyvinvointia: niin istumisasentoja vaihdetaan satulatuoleihin ja jumppapalloihin kuin äänimaailmaa hallitaan verhoin, viihtyvyyttä pientuottein ja rentouttavin peliratkaisuin. Kurkkaa alta, miten pienillä muutoksilla on saatu aikaan merkittävä vaikutus opiskelijoiden oppimiskokemukseen!
Tavoite: Luoda IT‑tukihenkilöopiskelijoiden monipuolinen, viihtyisä ja käyttäjälähtöinen oppimisympäristö, jossa huomioidaan eri oppijatyypit sekä fyysiset ja psyykkiset tukitarpeet .

Toteutetut toimenpiteet:
- Opiskelijoille mahdollisuus tuoda omia tavaroita ja persoonallisia sisustuselementtejä työpisteelleen
- Ikkunoihin asennetut verhot akustiikan ja viihtyisyyden parantamiseksi
- Pöytien uudelleenjärjestely selkeämmiksi ryhmä‑ ja yksilötyöskentelyä tukeviksi
- Satulatuolien hankinta vaihtelua ja ergonomiaa edistämään
- Jumppapallot taukoliikuntaa ja aktiivista istumista tukemaan
- Pienet “keskittymistä edistävät” vimpaimet (stressipallot, fidget‑työkalut)
- Nintendo Switch + Ring Fit Adventure –pelikonsoli energisille tauoille ja keskittymiseen
Tulokset ja seuraavat askeleet:
- Parantunut opiskelijakokemus: tila mukautuu sekä yhteis‑ että yksilötyöskentelyyn
- Akustiikka ja ergonomia monipuolistuneet, mikä tukee erityistä tukea tarvitsevia ja eri oppijatyyppejä
- Seuraavaksi suunnitteilla viihtyisyyden lisääminen viherkasveilla, ja opiskelijavetoisella sisustusprojektilla
Läppärin tarkkuusheitto

Tervetuloa tutustumaan “Läppärin tarkkuusheitto” -tiimityöaktiviteettiin! Tässä leikillisessä ja matalan kynnyksen pelissä opiskelijat pääsevät yhdessä testaamaan tarkkuuttaan ja kilpailemaan toisiaan vastaan turvallisesti suljetuin kannettavin. Hauskat heittorastit ja selkeät säännöt luovat rennon ilmapiirin, jossa yhteishenki ja nauru ovat pääosassa – täydellinen tapa virittäytyä oppimiseen ja luoda tiimihenkeä!
Pelimekaniikka ja toteutus

- Kolme heittokierrosta: kohteet A4‑paperilla merkittynä 6 m, 8 m ja 11 m päässä heittoalueesta.
- Huomio! Käytä vain sellaista läppäriä, jonka saa hajoittaa!
- Heittosäännöt:
- Läppäri pidetään suljettuna. Kannattaa teipata läppä kiinni.
- Vauhdinotto ja apuvälineet (hanskat, jauheet tms.) kielletty.
- Jos astuu yli heittoviivan, suoritus hylätään.
- Jokaisella on kaksi heittovuoroa.
- Pelikierroksen voittaja on se, joka pääsee lähimmäksi kohteen keskipistettä, niin että mittaus tapahtuu myös läppärin keskipisteestä eli etäisyyden mittaus
- Kohde merkitään hyvin esimerkiksi A4-paperilla, jossa on keskipiste merkitty.
- Voiton mittaaminen: Paras osuma määräytyy läppärin keskipisteen etäisyyden perusteella kohteen keskipisteestä mitattuna.
Roolit ja ohjaus
Opettaja tai/ja ohjaaja vastaa pelialueen valmistelusta ja sääntöjen mahdollisista muutoksista, mutta kannustaa opiskelijoita itseorganisoitumiseen ja reiluun peliin.
Tulokset ja opit
- Helppo ja matalan kynnyksen aktiviteetti, joka johdatti opiskelijat yhdessä nauramaan ja kilpailemaan turvallisesti.
- Monipuolinen tilankäyttö ja yhteiset pelituokiot loivat luonnollisen keskustelunaiheen ja ryhmädynamiikka vahvistui.
- Pelin yksinkertaiset säännöt mahdollistivat osallistumisen myös vähemmän liikunnallisille.
Seuraavat askeleet
- Pelipalaute kerätään heti session jälkeen, ja sääntöjä muokataan tarpeen mukaan (esim. lisäheittovuorot tai etäisyyksien vaihtelevuus).
- Peliä voi laajentaa pistekilpailuksi tai monipuoliseksi rastikierrokseksi useilla tarkkuustehtävillä.

Opintojen aikana tehtyjä projekteja
Nämä projektit on tehty yhteistyössä eri opiskelijakollegoiden kanssa.
Kuvat kertokoon sanomansa. Klikkaa hiiren oikealla ja valitse avaa kuva uudessa välilehdessä, niin kenties saat isommaksi.


Kehittyminen ja reflektio
Opettaja ja it-ala ei ole koskaan valmis. Aina tulee jotain uutta ja se pitää kokea. Tekemisen kautta syntyy kokemusta ja niistä oppimista, on ne hyviä tai huonoja. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että olisi pitänyt toimia näin. Liikkuva juna menee eteenpäin ja on taito nähdä eteenpäin, joista tehdä johtopäätöksiä.
Elämäntapani on yrittää oppia uutta, joka päivä. Olen hyvä huomaamaan mahdollisuuksia, joskus jopa liian nopeasti ja kerkeän vaihtamaan toisenlaiseen toimintaan, ennen kuin siitä tulee valtavirtaa.
Pelkästään ala, jota edustan tekee siitä arkipäiväistä. Opettajuuden muutokset eivät ei ole niin nopeita, kuitenkin uusia tutkimustuloksia tulee esiin ja menetelmät kehittyvät. Teknologian integroiminen syvenee opetuksessa.
Eräs opettaja opintojen aikana mainitsi ”olette tulleet mielenkiintoiseen aikaan opettajaksi”. Tässä viitattiin tekoälyn tulemiseen osaksi opetusta. Toinen opettaja mainitsi ”Kuka opettaa opettajia käyttämään tekoälyä ja muita teknologioita?”. Nämä tarkoittaa sitä, että opetustyö ei ole loppumassa tekoälyn myötä.

Palautteen antaminen
Palautteen antaminen on jatkuva prosessi, jossa täydellisyyttä ei saavuteta koskaan – aina on kehitettävää. Haasteena on löytää yhteinen sävel eri sukupolvien ja viestintätyylien välillä, mutta positiivinen ja kannustava ote auttaa rakentamaan luottamusta. Selkeät, konkreettiset kehitysehdotukset ja yhteinen reflektointi varmistavat, että palaute tukee sekä yksilön oppimista että tiimin yhteistä kasvua.

Opetusmateriaalin saavutettavuus
Inkluusion kasvaessa materiaalien pitää olla entistä saavutettavampia: tekstien selkeyttä, kuvien ja videoiden vaihtoehtoisia tekstejä sekä monipuolista esitystapaa vaativia oppijoita varten. Kulttuurien ja kielitaustojen moninaisuus korostaa tarvetta joustaville ja käyttäjäkohtaisille ratkaisuille. Tavoitteena on, että kaikki oppijat löytävät omat polkunsa tiedon äärelle ilman esteitä.

Ammatillinen osaaminen
IT‑ala muuttuu nopeasti, eikä kaikkea voi oppia kerralla. Keskeistä on oman osaamisen laajentaminen ja syventäminen: uskallus astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla Linuxia, tietokantoja tai PowerShelliä. Uusimpien teknologioiden, kuten tekoälyn, harjoittelu rikastaa osaajaprofiilia ja pitää motivaation korkealla. Opettajana toimin esimerkkinä elinikäisestä oppijasta, joka omaksuu uutta käytännön kautta.
Opettajaksi ryhtyminen tuli elämääni odottamattomasti tapaturman myötä, kun työni kyseenalaistui ja uraohjaaja ehdotti opetusta. Kokeilumielessä aloitin opettamisen Mäntän ammattiopistossa kerran viikossa, ja vaikka hyppy oli suoraan syvään päähän, löysin nopeasti rytmin. Aluksi aloitin liian laajasti, mutta opin rakentamaan opetuksen perusasioista lähtien. Kun mahdollisuus täysipäiväiseen opettajuuteen avautui, epäröin mutta erityisopettajan kannustus oli käännekohta. Erityisen tuen opiskelijoissa saavutetut hyvät tulokset vahvistivat uskoani.
Opinnot alkavat olla takana, ja nyt suuntaan katseeni kohti työelämää sekä uusia koulutusmahdollisuuksia. Tämä luonnollinen siirtymä antaa tilaisuuden hyödyntää karttunutta osaamista käytännössä ja samalla pohtia, mihin suuntaan haluan ammatillista kasvuani seuraavaksi viedä.