Eurooppalaiset tuotteet ja palvelut

Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina keskusteltu paljon siirtymisestä eurooppalaisiin ohjelmistoihin, tuotteisiin ja palveluihin. Keskustelun taustalla vaikuttavat muun muassa rapakon takana tehdyt päätökset ja niiden vaikutukset yksityisyyteen.

Tein pikaisen katsauksen siihen, mitä ohjelmistoja ja palveluita itselläni on käytössä. Aluksi luulin tilanteen olevan heikompi, erityisesti rapakon takaisten ohjelmistojen suhteen – ne kun ovat tällä alalla vahvasti edustettuina. GDPR:n voimaan tullessa tein kuitenkin inventaarion ja vaihdoin monia palveluita eurooppalaisiin vaihtoehtoihin.

Suunnitelmia

Lähiaikoina harkinnassa ovat seuraavat muutokset:

  • Google Workspace → Nextcloud (sisältäen muistiinpanot)
  • Selaimet → Vivaldi
  • Kävijäseuranta → Matomo (siltä osin kuin voin asiaan vaikuttaa)

Olen jo testannut Nextcloudia ja kokemukset ovat olleet lupaavia. Haastavin valinta liittyy sähköpostiin, sillä vaihtoehtoja on paljon ja painotettavat ominaisuudet vaihtelevat suuresti tarpeen mukaan.

Eurooppalaisia vaihtoehtoja

Alla olevilta sivustoilta löytyy kattavasti tietoa eurooppalaisista tuotteista ja palveluista: 

Käyttämäni ohjelmistot

Seuraavaksi esittelen ohjelmia ja palveluita, joita käytän yritystoiminnassani sekä henkilökohtaisesti. Lisäsin myös linkkejä eurooppalaisiin vaihtoehtoihin, mikäli haluat tutustua tarkemmin.

Ajanseuranta

Domainien hallinta ja webhotellit

Kartat

Kirjanpito-ohjelmisto

Kävijäseuranta

  • Matomo (itsehostattu) – Uusi-Seelanti
  • Google Analytics – Irlanti

Käyttöjärjestelmät

  • Android
  • Windows – Yhdysvallat
  • Linux

Pilvipalvelut

  • Sähköposti, tiedostot, kalenteri: Google Workspace – Irlanti (Euroopassa tietojen säilytys)

Selaimet

  • Vivaldi
  • Chrome
  • Brave
  • Firefox
  • Arc – Yhdysvallat

Sosiaalinen media

  • BlueSky – Yhdysvallat
  • Mastodon – Saksa
  • Instagram – Yhdysvallat
  • Facebook – Yhdysvallat

Suoratoistopalvelut

Tekoäly

  • ChatGPT – Yhdysvallat
  • CoPilot – Yhdysvallat

Verkkokauppa

Tietoturva

Muut

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *