
The Stories Podcast
Vain 61 % nuorista suhtautui tulevaisuuteen optimistisesti. Jopa 37 % pelkää työelämän olevan liian kuormittavaa (https://tietoanuorista.fi/julkaisut/nuorisobarometri-2024/ ). Nuorten hyvinvointi on tänä päivänä paljon otsikoissa näkyvä puheenaihe. Myös omassa opettajan työssä törmää surullisen paljon opiskelijoihin, jotka kärsivät uupumuksesta, masennuksesta, motivaation puutteesta tai vain kyvyttömyydestä edetä opinnoissa. Opiskelijoiden lisääntynyt vaikeus saavuttaa kelvollisia oppimistuloksia ja edetä opinnoissa uhkaa johtaa riman alentamiseen, kuten ilmeisesti peruskouluissa on jo käynyt. Riman alentaminen opinnoissa ajaa nuoret entistäkin vaikeampiin haasteisiin työelämässä. Jos koko koulutaipaleensa on tullut työnnetyksi eteenpäin, voi työelämässä olla orpo olo. Tässä on opettajilla iso kysymys pohdittavaksi: miten tukea, auttaa ja tarjota erityisjärjestelyitä siten että nuori kuitenkin joutuu oppimaan tarpeellisia työelämätaitoja (itseohjautuvuutta, ongelmaratkaisukykyä, resilienssiä) ja saa pystyvyyden kokemuksia.
Olemme tähän blogipostaukseen koonneet joitakin ajatuksia ja esimerkkejä siitä, miten voimme opettajana tukea ja saattaa opiskelijoita hyvillä mielin työelämään.
Opiskelijan tuleminen työelämään siirtymisessä
Opettaja voi opetuksessaan motivoida opiskelijoita tuomalla opetukseen työelämänäkökulmaa ja kertomalla opiskelijoille työelämästä, erilaisista alaan liittyvistä työtehtävistä ja muita alalle innostavia ja tietoa lisääviä juttuja. Hyväksi havaittu keino on esimerkiksi laatia kunkin kurssin alkuun johdantoluennon yhteyteen alasta positiivista ja innostavaa kuvaa maalaavia ajatuksia ja asioita, faktoja ja kysymyksiä. Myös kurssin aikana kukin osakokonaisuus on hyvä jollain lailla linkittää opiskelijoiden mielissä tulevaan työelämään ja näin paitsi perustelle opiskelijalle miksi tätä on syytä opiskella, myös lisätä opiskelijan tietämystä alan työelämän luonteesta ja täten vähentää työelämän vierautta ja pelottavuutta.
